sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Alakertakin luovutusvalmiiksi

Samaan aikaan yläkerran kanssa alkoi alakerran väliseinät ilmestymään Sepon toimesta.

Kannoimme ulkoa väliseinäharkot pesuhuoneen seinien muuraamista varten. Juha ehti ajoissa hätiin pesuhuoneen kanssa, sillä sen kattoa olisi muuten alaslaskettu, mutta nyt se jää niin ylös kuin mahdollista (noin 2,6 m).

Myös keskuspölynimurin rasiat meinasivat mennä lattianrajaan - nyt ne ovat samalla korkeudella kuin seinässä valokatkaisimet.

Harkot sisälle kannettuina (pino keskellä vasemmalla)

Suihkun kanssa mietittiin pitkään, että laitetaanko yksi vai kaksi suihkua. Kummallekin vaihtoehdolle löytyi puolestapuhujansa, mutta lopulta päädyimme yhteen suihkuun, joka on nurkassa 45 asteen kulmassa.
Seppo muuraamassa suihkunurkkaa

Väliseinärunkojen asennuksen jälkeen Terawatt kävi vetämässä kolmisen kilometriä johtoa taloon.

Yläkerran johtohässäkkää
Pesuhuoneen harkot muurattuna. Oikealla puolella makuuhuone.
Onneksi kodinhoitohuoneen alaslaskua ei jouduttu itse tekemään, sen verran työlästä se olisi ollut, sillä kaikki sähköt, iv-kanavat, viemärit, vesi- ja lämmitysputket, keskuspölynimurin putket ym. olisivat jo olleet katossa asennettuina.
Näkymä kodinhoitohuoneesta pesuhuoneeseen
Juha "suihkussa" :-D
Näkymä keittiöön...
...ja keittiöstä arkieteisen ja eteisen kautta makuuhuoneeseen

Talo väliluovutettiin meille 15.3. Joitakin pieniä huomautuksia paperihin laitettiin, esim. ikkunoita ei ole vielä hyväksytty, sillä ne pysyvät peitettyinä "suojamuoviin", joita ei lähdetty avaamaan ennen kuin maalaustyöt on sisällä tehty. Myös talon ulkopuolen loput paneelit ja nurkkalaudat asennetaan myöhemmin.

Tästä tilanteesta meidän pitäisi jatkaa...
Sepon kanssa yhteistyö sujui hyvin. Meillä ei ole ollut juurikaan huomautettavaa, ja toiveet mitä olemme esittäneet on myös tehty. Seppo myös kertoi auliisti vinkkejä ja ohjeisti, kuinka pitää jatkaa mistäkin kohtaa eteenpäin :)

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Ilmanvaihtoa ja yläkerta runkovalmiiksi

Pystytysporukan lähdettyä talolla jatkoi Kastellin palkkaama kirvesmies Seppo Linna. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä hänen työn jälkeensä, sillä hän oli huolellinen ja teki laadukasta työtä. Seppo myös hoiti yhteydenpidon Kastellin suuntaan ja mm. järjesti puhallusvillan toimituksen juuri oikealle päivälle.

Välissä Terawatt kävi asentamassa taloon ilmanvaihtoputket. Viime vuosina onkin tullut yllättävän paljon soittoja yrityksiltä, jotka kovasti haluaisivat päästä putsaamaan/huoltamaan talomme ilmanvaihtokanavia. Noh, vihdoin voi edes vastata, että nyt kanavat löytyvät (vanhassa rintamamiestalossahan oli painovoimainen ilmanvaihto ja "kanavathan" olivat hormissa :-D)

Putkia kodinhoitohuoneen, teknisen tilan, pesuhuoneen ja saunan katossa.

Alakerran valun jälkeen päähuomio keskittyi yläkertaan. Aikani vetkuteltuani minäkin lopulta uskaltauduin sinne. Kuulemma joissain Kastellin talomalleissa tulisi mukana raksaportaat, mutta meillä on käytössä vain perinteiset tikkaat. Kyllähän niitä nyt ylöspäin kiipeää, mutta se alastulo...!
Lattioiden tekoa
Todistusaineistoa. Ensimmäistä kertaa yläkerrassa.
Höyrynsulkua, palavillaa seinissä ja koolausta.
Puhallusvilla puhallettiin yläpohjaan 8.2. Tätä oltiinkin odotettu, sillä onhan se kiva, että talo on eristetty. Meidän lopullinen sähkönkulutus tammi-helmikuussa kun oli enemmän kuin mitä yleensä menee koko vuotena :-)
Puhallusvilla yläpohjassa
Seuraavaksi alkoi väliseinärunkojen teko. Yläkertaan tuli vain kaksi huonetta ja kylpyhuone, toinen pää on avointa oleskelutilaa huonevarauksilla. Huonekorkeus on korkeimmillaan 250 cm, ja matalimmillaan 140 cm.
Väliseiniä
Yläkerran plaano-lattiavalu oli 19.2. Juha viritteli yläkertaan ilmanvaihtoputken, ja ulko-oven yläpuolella ollut kanavapuhallin imi ilmaa ulos, jotta valun jälkeen saataisiin kosteutta pois.
Putki viriteltynä, lattialämmitys puuttuu vielä.
Kyllähän tikkailta näkee ihan tarpeeksi. Ihan turhaa sitä on ylös asti tulla, kun siellä olen jo kertaallen käynytkin... :-D
Yläkertaan tuli myös vesikiertoinen lattialämmitys. Se asennettiin vasta valupäivän aamuna, joten siitä ei ole kuvia, kuten ei ole itse valustakaan.
Valettu lattia.


Putkesta tuli näyttäviä vesihöyrypilviä.

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Alakerran lattian valu

Runkoelementtien pystyttämisen jälkeen seuraava isompi tapahtuma oli alakerran lattian valu. Juhlakauden pyhäpäivistä huolimatta talo saatiin valukuntoon nopeasti.

Terawatt:n pojat kävivät asentamassa viemärit, vesiputket, styroxit, raudoitukset ja lattialämmitysputket alakerran lattiaan tammikuun alkupäivinä.


Lattialämmitys asennettuna. Ei enää tiennyt minne astua...
Kantavan väliseinärungon toisella puolella näkyy takkavaraussyvennys
Laitoimme varmuuden vuoksi itse suojamuovit tolppiin ennen valua, sillä jos kuraa roiskuu, niin se ei sitten tartu puupinnoille. Betoniroiskeiden irroittaminen kun on turhaa lisätyötä.

Valu oli tammikuun 9. päivä. Betonin toimitti Betoni-Sampo. Valitettavasti emme enää muista, kuka suoritti tasoituksen (Kastellin kautta kun tulivat), mutta hyvää jälkeä tekivät.


Betoni oli kävelykuivaa jo seuraavana päivänä (alla olevissa kuvissa tosin vasta valettuna).