maanantai 14. elokuuta 2017

Etsauksia

Olimme tänäkin vuonna perinteiseen tapaan Kurikassa Tainan pajalla kesäkurssilla. Yhtenä uutena asiana oli etsaus, eli metallin syövytystä hapolla. Minun on pitänyt jo vuosia kokeilla tätä (aineetkin siihen löytyy), mutta se on jostain syystä aina jäänyt tekemättä. Nyt vihdoin tätäkin on kokeiltu :)

Kurssilla käytimme tompakkia, sillä tätä pystyy syövyttämään vähemmän ärjyillä aineilla kuin esimerkiksi hopeaa. Suojatut alueet pysyvät kiiltävinä ja kirkkaina, kun taas syöpyneet alueet muuttuvat mataksi.

Etsattu rannekoru kalloilla

Kallokuva on aluksi muokattu sopivaksi tietokoneella, ja sitten se on siirretty tulosteesta metalliin asetonin avulla. Alkuperäisessä kuvassanikin oli hieman kolhuisia kalloja, mutta tätä olisi varmaan voinut syövyttää vähän lyhyemmän ajan, sillä muste on lähtenyt osittain pois happoliuoksessa, ja alla olevat alueet ovat päässeet osittain syöpymään. Ihan kiva silti näinkin.


Sormuksen tarkempi kuvio onnistui siirtokuvatarralla ja lyhyemmällä etsausajalla. Ainoat ongelmat olivat huonosti laitettu taustateippi (sormuksen takaa löytyy kolmio, joka on syöpynyt) ja se, että siistiksi ja huomaamattomaksi hiottu hopeajuotossauma paljastui hyvinkin näkyväksi etsauksen jälkeen... :'-)

Lemarchandin kuutio
Kuutio (n. 1,5 x 1,5 x 1,5 cm) on valmistettu tompakkilevystä, ja laitoin sen vasta valmiina happoon. Kuution maskaukseen käytin soveltavasti tarroja ja permanent-tussia. Ensi kerralla voisi käyttää lisäksi viivoitintakin :'-D


Lopuksi tuli tehtyä avaimenperä permanent-tussilla, jota on osittan raaputettu pois. Kuvasta ei varmastikaan voi mitenkään päätellä, että se on ihan vapaalla kädellä piirretty :'-D

Tein lisäksi pari koetta leimasimilla ja musteella. Toinen ostamistani leimasinmusteista kesti suht hyvin hapossa, mutta lopullinen jälki oli silti näistä huonoin. Kuvaa en koekappaleesta valitettavasti saanut, sillä olen laittanut lätkän niin hyvään talteen, etten sitä tähän hätään löytänyt.

Summary:
This summer we were once again in our yearly jewelry making class in Kurikka. One of the new things was etching which I hadn't done previously. We used brass since it can be etched with relatively safe etchant.  

I transferred the printed black and white skulls to the bangle using acetone. I should not have etched the piece this long, since the toner came off a little bit and some parts of the skulls were eaten away.
 
The ring was soldered first and then etched with a peel-off sticker on the front and a masking tape on the back. Unfortunately there was a little opening in the masking tape so on the back there is a little jagged triangle.  

I tried using a permanent marker on the wolf keychain. The etching looks good, I just wish I could draw better :)

Lemarchand's box was first cut and soldered from brass sheet and then etched with both peel-off stickers and  a (too thick) permanent marker. I didn't have a ruler either :'-). Since my box doesn't seem to open any gateways I may have to make another configuration later on - with more precise ornaments.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti