sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Genuiinin nahkaa

Kesällä käytiin pitkästä aikaa Kankaanpäässäkin kesäkurssilla. Tällä kertaa ei ollut kyse hopeakoruista vaan kummallekin ihan uudesta jutusta, eli käsinommeltavasta nahkalaukusta. Kurssia veti Eestin Taideakatemian opettaja, nahkataiteilija Ivi Laas. 

Ennen varsinaisen laukun valmistamista piti tehdä pieni luottokorttilompakko. Valmiita kaavoja ei ollut, vaan jokainen alkoi mallailemaan työtään A4-paperien avulla, joista kaavat piirrettiin. Valitsin omaan kotelooni hopeanharmaata nahkaa, ja tein ompeleet mustalla. Tästähän seurasi, että jokainen korttitaskun vikatikki ja suorasta linjasta vinoon mennyt reikä näkyi hyvin. Auts. Halusin myös lompakkooni kolikkoja varten taskun, ja sain kuin sainkin ommeltua elämäni ensimmäisen vetoketjun. Käsin. Toinen auts. Parin päivän puurtamisen jälkeen päätin, että nyt saa riittää, ja hautasin lompakon syvälle syrjään unohduksiin, missä se vieläkin majailee. Sen sijaan esittelen nyt Juhan tekemän korttikotelon :-D

Tällä työllä siis aloitettiin ja myös lopetettiin, sillä viimeisenä se tietysti valmistui :-)


Juha neuvottelemassa Ivin kanssa
Kuvia tuli otettua keskeneräisistäkin töistä, tosin vasta viikon loppupuolelta, eli mistään laukusta ei ole alkuvaiheen kuvia. Lompakostakin kuvat alkavat valitettavasti vasta viiimeisenä päivänä, kun Juha viimeisteli sen loppuun.

Vaikka kurssiesitteessä puhuttiin käsinompelusta, piti sitä nyt vähän konettakin käyttää
Korttikotelot ja magneettilukot on jo saatu paikoilleen
Lompakko on mustaa prässikuvioitua nahkaa, joka pysyy kiinni magneettilukolla. Sisäpuolella on molemmin puolin kaksi luottokorttipaikkaa, ja niiden alle jää taskut, joissa on tilaa seteleille. Reunanauhat on rei'itetty ja solmittu käsin.
Valmis lompakko
Sisältä
Yhteen kuvaan piti saada näkyviin vihreäliilametallinhohtoisiset kyntenikin :-D
Summary:
This summer Juha and I took a hand sewn leather bag class. First project was a card wallet. My wallet ended up looking truly disastrous so I decided to only show Juha's creation :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti