sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Korvisvääntelyä

Nämä korvikset eivät ole mikään uusi juttu vaan jo parin vuoden takaiset. Mallikaan ei ole itse keksitty vaan Earrings by Helen -vihkosen ohjeilla tehty. Uutta sen sijaan on korviskoukut, jotka sain vihdoin vaihdettua. Alunperin korviksissa oli avokoukut, ja vaikka muissa korviksissa niistä ei ole ollut ongelmia, niin näissä sitten oli sitäkin enemmän...
Korvikset hopealangasta
Vuoden aikana toinen korvis hukkui ainakin neljä kertaa. Pari kertaa korvis löytyi työpaikan käytävältä ja kerran lumen seasta kerrostalokämpän autohallin ulkopuolelta. Kun toinen korvis katosi viimeistä kertaa, luulin etten sitä enää näkisi vaan joutuisin tekemään uuden, sillä olin työpäivän jälkeen käynyt postissa ja kaupassa ja tullut kotiin ennen kuin katoamisen huomasin, eikä puuttuvaa korvista tällä kertaa löytynyt mistään. Yllätys olikin suuri kun kuukausien päästä katoamista avokki huomasi puuttuvan korviksen kerrostalon ilmoitustaululla - juuri viimeisenä päivänä kun olin muuttamassa sieltä pois :-) Fiksumpihan olisi tietty vaihtanut koukut jo ekan putoamisen jälkeen, ja vähemmän laiska olisi jo ehtinyt vääntää uuden korviksen hukkuneen tilalle, mutta hyvä näinkin. Korvikset on nyt tallessa ja taas käytössä, eikä mulla onneksi ole niitä yhtä ylimääräistä kappaletta ;-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti