torstai 30. heinäkuuta 2015

Pääkallo

Tainalla oli yhtenä päivänä kaulakorun riipuksena lusikasta tehty pääkallo. Kallot ovat aina kivoja, mutta en raaski alkaa hopeisia ruokailuvälineitä pilkkomaan. Tämä versio on tehty ihan filigraanilangasta, ja myös hopeinen ripustuslenkki on itse tehty. Kallolla on kokoa noin 2 x 3 cm.
Hopeinen filigraanikallo
Tyyliä on haettu meksikolaisten Dia de los Muertos -kalloista, ja löytyyhän siitä pari sydäntäkin. Kommentteina on kuitenkin tullut, että pääkallo näyttää pelottavalta. Ja minä kun vielä tarkoituksella laitoin sen leveästi hymyilemäänkin :-D

Summary:
Dia de los Muertos styled skull is made of filigree wire. I also made the bail from sterling silver sheet. The size of the skull is approx 2x3 cm.

torstai 23. heinäkuuta 2015

Filigraanisormus

Vaikka ilmat ovatkin turhan koleita ja sateisia minun makuuni niin kesä jatkuu ainakin täällä blogissa. Ja mikäpä olisikaan sen kesäisempää kuin sormus, joka jo tutuksi tulleeseen tapaan ei hanskaan mahdu :'-D
Hopeinen filigraanisormus

Olen yleensä tehnyt filigraanijutut valmiista filigraanilangasta Silver threads-kirjan tapaan, joten olin onnellinen, että kesäkurssilla opetettiin toisenlainenkin tapa näiden tekemiseen. Kiekurat on tehty kierretystä hopealangasta, joka on valssattu ja hehkutettu. Myös sormuksen rungossa on neliölankojen välissä kierrettyä hopealankaa, tosin huomattavasti paksumpana. Keskellä on 7 mm puoliporattu helmi, joka on kiinnitetty epoksiliimalla kupin piikkiin kiinni. Puoliporattujen helmien kiinnitys taitaakin olla ainoa istutustapa, jossa liimaa käytetään. Kukan leveys on noin 2,5 cm.
Summary:
I've learned to make filigree pieces from Jeanne Rhodes-Moen's Silver Threads book, so I was excited to learn another way of making them. I've also always used a commercial filigree wire, but this time I made the twisted wire myself.
The ring's diameter is about 2.5 cm and it has a 7 mm half drilled fresh water pearl. Even though it's cold and rainy here I think this ring has a summery feeling :-)

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Mutkikasta

Jatketaampa kesäkurssin tuotosten esittelyä Juhan tekemillä koukerosormuksilla. Näiden sormusten toinen puoli on kiillotettu peiliksi ja toinen on satinoitu. Materiaali on tietysti hopeaa. Vaikka sormus on kaunis näinkin, niin noihin koristeellisiin mutkiin olisi kyllä mahdollista istuttaa myös viistehiotut kivet.

Koukerosormukset
Nämäkin taitavat mennä luokkaan "kesäsormukset" sillä korkeutta ja näyttävyyttä näilläkin löytyy :-)
Vasemmassa sormuksessa näkyy peilipinta ja oikeanpuoleisessa satinointi
Summary:
Juha made these squiggle rings. One side of the ring is polished to a mirror finish and the other side is matte/satin. It would also be possible to set round gems into the curves.

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Kovera ametistisormus

Tainan kesäkurssilla tuli tehtyä myös kovera sormus rannekorun pariksi. Ideana on, että sormuksen kivi pääsee pyörimään. Alkuperäisenä suunnitelmana oli laittaa tähän kivihelmi, mutta koskapa se tosiaan pyörii, niin siinähän olisi näkynyt vähintään yksi reikä koko ajan. En tykännyt tästä lainkaan, joten tilasin tähän tilalle reiättömän helmen. Kuulaksi sitä kai voisi suomeksi kutsua :-)
Kovera ametistisormus
Sormus on hopeaa ja 8 mm kuula ametistia. Tässä on koon puolesta pientä säätövaraa, sillä päitä ei ole juotettu yhteen. Taas kerran selvä kesäsormus, sillä tätä on turha kuvitellakaan tunkevansa hanskan sisään :-D


Summary:
Anticlastic silver ring by me. It goes nicely with my anticlastic bracelet :-)
The 8 mm holeless amethyst ball is able to spin around. The original plan was to use a turquoise bead but I disliked the idea that at least one of the holes would've been visible all the time. I also think that the transparent ball looks much better than the opaque bead.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Homejuustoa ja viinirypäleitä

Juhan tekemä riipus lähti muotoutumaan hänen aiemmin hiomansa kiven ympärille. Tämä kapussikivi näyttää ihan sinihomejuustolta, josta päästään näppärästi viiniin ja viinirypäleisiin, ja siitä se ajatus sitten lähti :-)
Sinihomejuustoa viinirypäleiden kanssa -riipus :-D
Kapussi on ilmeisestikin sammalakaattia. Kaareutuvassa viinirypäletertussa on 15 kpl noin 3 mm cubic zirkoneita. Lehden virkaa toimittaa navette-hiottu vihreä cz.
Istutus käynnissä
Ja jos joku ei jostain syystä satu tykkäämään homejuustosta ja viinistä, niin sitten riipus esittää minttujäätelöä kera mansikan tai vadelman ;-D

Summary:
This pendant is made by Juha - and he has made the freeform cabochon too. We thought that the cab looked like a blue cheese and everyone knows that wine and cheese are the perfect match :-)

The pendant is made of sterling silver wire and sheet. The cab is probably moss agate. The bunch of grapes has 15 pcs of 3 mm cubic zirconias and the leaf is 8x4 mm cz.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Kovera rannerengas

Tämä levystä tehty rannekoru on minun tekemäni. Kun pinta on kiillotettu näinkin peiliksi, niin kuvissa näkyy aika mielenkiintoisia heijastuksia ympäristöstä :'-D Korussa on hyvinkin kovera muoto, eli reunat on taivutettu ulospäin.
Hopeinen rannekoru
Koru on hyvin jäykkä, joten se pitää hyvin muotonsa.

Summary:
I made this anticlastic bangle from sterling silver sheet. It's polished to a mirror finish so it's not hard to spot me and my camera in every single photo :'-D

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Tassukorvikset

Tämän viikon oltiin opiskelemassa korukurssilla, joten seuraavat postaukset tulevat esittelemään näitä tuotoksia. Viime vuoden tapaan olimme Vuorelan Tainan kurssilla Kurikassa nauttimassa hyvästä opetuksesta ja ruuasta (nukkuminen jäi totuttuun tapaan vähemmälle)...

Nämä tassukorvikset menivät lahjaksi ja ne luovutettiin jo kurssin päätöspäivänä heti kun kotiin päästiin, joten niistä heijastuu kameran ja käsien lisäksi Kurikan maisemat :-D
Hopeiset tassukorvakorut
Juhan tekemät korut ovat sirot ja pienehköt, ja myös kauniisti kaareutuvat pallopäiset korviskoukut ovat hänen tekemät.
Summary:
This week we were at a silver jewelry making class in Kurikka, Finland. The class lasted 5 days, but we managed to finish several pieces since we didn't really sleep that much :-D So the next few several weeks I will blog about what we made this time.

Juha made these paw print earrings for a gift to a girl whose father takes care of our dogs while we are gone.
Ear wires are also handmade and we learned a neat trick for making matching pairs every time :-)

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kaulakoru kesheistä

Niinhän siinä kävi, että äippä halusi rannekorun ja korviksien seuraksi myös kaulakorun. Olin tätä jo varmuuden vuoksi etukäteen pähkäillyt, ja laskiessani jäljellä olevien keshihelmien määrää päädyin siihen, että niistä saa tehtyä korun vain joko lisäketjulla tai sitten niin, että joka helmen välissä on pätkä hopeaketjua. Suht ohut hopeaketju niskaan sai enemmän kannatusta, joten käytin suoraan valmisketjua tähän.
Sininen kaulakoru keshihelmistä
Korun pituus on noin 50 cm. Tuo ulkona kuvattu otos näyttää helmien värin vähän oikeammin ainakin tällä läppärillä.
Summary:
My mother wanted to have a matching necklace for the set I made her earlier. I didn't have enough keshi pearls for the necklace so I had to use some sterling silver chain too. The first photo (shot outside) shows the actual colors of the beads quite well.