Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ostoksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ostoksia. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. marraskuuta 2014

Ysäribileet

Saimme kutsun viettää ystäväpariskunnan yhteisiä synttäreitä syyskuun alkupuolella Raumalle. Teemana oli ysäribileet, mutta paikalle sai saapua myös 60- tai 70-luvun asustuksessa. Koskapa teemajuhlat ovat aina mukavia, niin päätimme panostaa kunnolla asuihimme. Alkuperäisenä ajatuksena oli, että Juha lähtisi matkaan hippinä ja minä 90-luvun tamineissa (varsinkin kun löysin joskus käyttämäni vyölaukun ja minirepun :-D), mutta sitten suunnitelmat muuttuivat.
70-luvulta, päivää!
Anoppini oli säästänyt tämän kokohameen 70-luvulta, ja kokokin oli minulle sopiva. Toinen vaihtoehto olisi ollut 60-lukuinen valkoinen minimekko, joka oli todella upea. Aavistelin kuitenkin, että nämä "synttäribileet" saattaisivat todellisuudessa olla yllätyshäät, joten en halunnut kokovalkoista asustusta itselleni.  Anopilta tuli lainattua myös 60-luvun vedettävä rannekello, joka vielä pysyi ajassakin. Peruukki, Christian Diorin lasit, helmikirjailtu laukku sekä saappaat löytyivät kaikki eBaystä. Laukku ja lasit ovat 70-luvulta ja valkoiset saappaat ovat uustuotantoa.

Juhan vaatteet löytyivät vintage-kaupasta. Onneksi sekä paita että housut olivat sopivan kokoiset, eikä niitä tarvinnut muokata. Lasit löytyivät eBaystä, peruukki ja rintakarvat ovat Punanaamiosta. Juhalla on myös Zenith Automatic -rannekello, itsekäärittyjä sätkiä metallisessa 70-luvun savukerasiassa sekä IMCOn vanha sytkäri. Molempien silmälaseihin laitettiin uudet linssit omilla voimakkuuksilla paikallisessa Optikko Piilassa.

Lähikuvaa helmikirjaillusta laukustani
Kun kaikki vieraat olivat saapuneet juhlapaikalle, ilmoittivat juhlakalut, että seuraavaksi halutaan ottaa ryhmäkuva ulkona. Sillä aikaa kun vieraat etsivät paikkaansa ulkona laiturin lähettyviltä, hävisivät synttärisankarit huomaamattomasti vaihtamaan vaatteita, eikä aikaakaan kun häämarssi alkoi soimaan. Aavistukseni siis piti paikkansa :-D Osa vieraista oli aidosti yllättynyt, sillä pariskunta oli vakuuttavasti väittänyt viimeiseen asti, että tällä kertaa juhlitaan vain synttäreitä, ja että häiden aika on joskus myöhemmin.
Hääpari
Pappikin oli hyvin juonessa mukana, sillä eihän aurinkolasista Iron Maiden -paitaan pukeutunutta miestä heti papiksi olisi tunnistanut :-) Vihkiminen tapahtui meren rannassa ulkona, onneksi päivä oli mitä lämpimin ja auringonpaisteisin :-)

Nämä olivat kyllä erikoisimmat ja mieleenpainuvimmat häät missä olen ollut :-) Onnittelumme vielä kerran hääparille, teidät on tarkoitettu toisillenne 💕



Summary:
Last September we were invited to my old friend's and her boyfriend's birthday party. It was going to be a 90's style dance party, but the clothes could also be from 60's or 70's. We love all the theme parties so we wanted to put a lot of effort into our costumes. We thought the 90's attire would be too easy (and it really wasn't that long ago :-D) so we decided to go for 60's/70's.

My dress is authentic 1970's maxi dress which belongs to my mother-in-law. She has also saved her 60s knee length white dress which was really cute but I didn't want to dress in white since I had a feeling that this birthday party could turn out to be a surprise wedding :-). I also borrowed my mother-in-law's 1960s watch that still worked. My wig, 70's style boots, true vintage Christian Dior eyeglasses and a lovely 70's beaded purse are all from eBay.

Juha's shirt and pants are from vintage shop.  His glasses are from eBay and his wig and glued chest hair from Punanaamio. Juha had an Zenith Automatic wrist watch. He also made some roll-your-own cigarettes to his vintage cigarette case and had an IMCO lighter (unfortunately none of these are shown in photos).

So when all the guests had arrived we were asked to go outside for a group photo. My hunch was right: when everybody was standing on the deck the couple made a quick dress change and the wedding ceremony began :-) Even the priest was in disguise - he was wearing black sunglasses and an Iron Maiden t-shirt!

We had a tremendous time - What a beautiful and fun wedding!

perjantai 27. joulukuuta 2013

Hui Hai

Törmäsin Etsyssä Obey My Brain -kauppaan, eikä sen jälkeen ollut pienintä epäilystäkään, kenelle tällainen lakki sopisi :-D
Hai-hattua ulkoiluttamassa

Fleece-kankainen hai on tarpeeksi lämmin Suomenkin talveen, ja onneksi koko oli tarpeeksi iso Juhan päähän.

Jostain syystä hai herättää kummasti huomiota, vaivihkaisista vilkaisuista suu auki -tuijotukseen, mutta kyllä tämä ihan oikeastikin on tarkoitettu lakiksi :-D

maanantai 6. toukokuuta 2013

Milano 17-21.4

Synttäripukki toi tänä vuonna kahden hengen matkan Milanoon viideksi päiväksi. Pukki oli hoitanut homman hyvin, eli huolehtinut lennoista, hotellista ja vielä salaa pyytänyt töistäkin vapaata. Mikäs siinä sitten kuin leijumaan ilmaan...
Vuoristoa alkaa jo näkymään
Ryanair lentää Bergamon kentälle, mutta jo koneesta sai ostettua menopaluuliput bussiin, edestakainen matka hurjat 9 €/hlö. Sää oli perillä loistava, Suomen ankeista sateista suoraan +27 asteen aurinkoon.
Italiassahan ei voi käydä syömättä pizzaa
Dateossa sijaitsevalle hotellille sompailukin onnistui Centralesta yllättävän hyvin, tosin olin etukäteen printannut Milanon metrokartan junapysäkein. Täytyy kyllä myöntää, että vähän aikaa kesti ennen kuin löydettiin siellä pääasemalla edes metrolinjat, saatikka ne maanalaiset junat (tai miten ikinä suburban railway nyt suomennetaankaan). Matkustus kaupungin sisällä oli helppoa, lippu oli 8,25 €/nuppi, ja sillä sai kulkea 48 h niin paljon kuin lystäsi. Halpaa kuin mikä.
Tuomiokirkon eli Duomon katolla
Ainoa virallinen nähtävyys jota kävimme katsomassa oli Duomo eli tuomiokirkko. 7 €/hlö pääsi kiipeämään loputtomalta tuntuvan ajan portaita. Juuri kun alkoi tuntumaan ettei oikeasti jaksa enää nousta ja pää on liian pyörällä, oltiinkin onneksi perillä.
Kun poseeraa jykevien lohkareiden keskellä niin kuulemma näyttää hoikemmalta ;-D
Näkymää
Oltiin Duomossa aika hyvään aikaan, muita turisteja ei ollut vielä paljoa, ja kaikki eivät edes tajunneet mennä toiselle puolelle, minne hissi (12 €/hlö) olisi mennyt.
Hauska perverssi kuvio ikkunassa ;-D
Duomosta jatkettiin keskusta-alueen tutustumista, taskuvarkaita ja muita epäilyttäviä tyyppejä vältellen.
Jätskiä!
Ja kun kerta Milanossa oltiin, niin kaipa sitä pari sanaa pitäisi muodistakin jotain sanoa. Olihan siellä kalliiden huippunimien putiikkeja, mutta kun paikallisiakin katseli, niin en kyllä osaa sanoa sanallakaan mikä on niinku in tällä hetkellä, sen verran laidasta laitaan ihmisten pukeutuminen oli (Juha sentään bongasi miehen mustassa liituraitapuvussa ja neonvihreissä kiiltopintalenkkareissa - ehkä se oli kuuminta hottia? ;-D). Ainoa asia mikä pisti silmään oli, etten nähnyt kenelläkään rakennekynsiä. Naisten kynnet olivat itse asiassa hyvin lyhyet, ja niissä oli korkeintaan värillistä lakkaa jos sitäkään. Outoa.
Minun Juhalle tilaama mereneläväisiä sisältämä annos (rassukka taisi luulla että tilasin sille kalaa). Itse otin rohkeasti ja ennakkoluulottomasti pasta Carbonaran ;-D
Ruoka oli todella hyvää, ja juustot ja leikkelet veivät suorastaan kielen mennessään. En ole mikään meetvurstin ystävä, ja vähänkin läskiset kinkut jäävät aina syömättä - paitsi täällä. Makkarat suorastaan sulivat suuhun eikä mistään jäänyt ikäviä jänteitä purkkapalloksi suuhun pyörimään.
Kanaalien alue on iltaisin täynnä Aperitivo-paikkoja
Iltasyöminen oli helppo järjestää. Metrolla vain Porta Genovan asemalle, ja sieltä kävelemään kanaalia kohden. Kuuden maissa alkoi aperitivo-aika, eli ostamalla kalliin drinkin (9-10 € paikasta riippuen) pääsi nauttimaan muhkean buffet-pöydän antimista. Paikallisetkin santsasivat surutta, joten kyllähän se omakin lautanen täyttyi ja tyhjeni useamman kerran, vaikka virallisestihan kyseessä olisi ollut vain alkupalat ennen parin tunnin päästä tapahtuvaa "oikeaa" ruokailua. Muutenkin me vaihdoimme drinkit viinipulloon (joka oli samanhintainen kuin se olisi ollut muulloinkin, eli 21-25 € tienoilla), joten kyllähän salaatteja, juustoja, kinkkuja, lasagnea, pizzaa jne upposi ihan kiitettävästi.
Aperitivolla ulkoilmassa
Ja palanpainikkeeksi vielä vähän sipsejä ja drinkkejä
Drinkit olivatkin aika pelottavan väkeviä siihen verrattuna mitä Suomen baareissa on tottunut. Väkeviä kaadettiin ilman mittoja, ja tuntui että viinaa oli aina vähintään puolet lasin sisällöstä :-D
Muistinko jo mainita Gelateriat eli jäätelöbaarit :-P
Hyvinhän tuolla 5 päivää kului, tosin perjantaina illasta alkoi satamaan ja sitä jatkui koko lauantain, mutta siltikin oli ihan lämmintä. Ja tulipa samalla sponssattua paikallista mafiaa(?), joka vaihtoi tyrkyttämällä myymänsä ruusut ja aurinkolasit sateenvarjoihin (5 €/pieni ja 10 € iso). Myyjiä löytyi joka kadunkulmasta ja metroasemalta, eli niiden ostamisessa ei ollut vaikeuksia.
Meidän "kotiasema" Dateo oli hulppean kokoinen. Ja yleensä siellä oli yhtä tyhjää kuin kuvassa näkyy :'-D
Ja tulihan siellä nyt parissa helmikaupassakin poikettua. Hopeat olivat vielä ihan hinnoissaan, mutta lasihelmiä tuli ostettua eksoottisesti painon perusteella.
Helmisaalista
Sunnuntaiaamulla olikin sitten pieni probleema, mitenkä saadaan matkatavarat ehjinä Suomeen. Siis ruumassa kulkevat matkatavarat. Jotka olivat 100 % alkoholipitoisia tuotteita ;-D Ja joilla oli laukun kanssa sen verran painoa, että mukaan ei voinut edes sulloa vaatteita (shampoopullo, hammastahna ja hiuslakkakin piti pakon edessä jättää Milanoon) :-D Pullot sukkiin, sukat muovipusseihin, nämä kiinni toisiinsa hiuslenkillä, ja pehmusteeksi mukaan kaikki tyhjät mehu- ja vesipullot jotka vielä hotellihuoneessa olivat :'-D
Ruumalaukku oli tyhjänpuoleinen mutta sitäkin painavampi
Italialainen grappapullo tuli sullottua kenkälaatikkoon, sillä siinä oli ohut, pitkä kaula, joka ei olisi ylimääräisiä iskuja kestänyt. Kenkälaatikko oli tuollainen foliolla päällystetty loota, joten ei kai olisi pitänyt tulla yllätyksenä, että tämä laukku oli avattu. On varmaan ollut mielenkiintoisen näköinen läpivalaisussa, laukku täynnä pelkästään putkilonmuotoisia juttuja täynnä nestettä, ja yksi niistä vielä foliolaatikossa :'-D Tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu, eli kaikki pullot selvisivät matkasta ehjinä.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Viinipussiteline

Juhan synttäripäivä tuli vietettyä Islannissa, mutta Suomeen palattuamme käytiin noutamassa mun salassa pitämäni virallinen lahja  :-) Osoite vaan navigaattoriin, ja sitten ajamaan lentokentältä kohti määränpäätä, joka ei onneksi kaukana ollut...
Viinipussiteline kahdella dinolla
Keraaminen viinipussiteline tuli bongattua jo viime vuonna Tampereen kädentaitomessuilta Ritva Tuomisen kojusta, mutta silloin se ei lähtenyt meidän mukaan. Tämä on tilaustyönä tehty Juhalle lahjaksi, minulta ohjeena oli vain että väriksi sininen ja siinä saisi olla kaksi dinoa -tyttö ja poika- meitä kuvaamassa. Olin kyllä ällikällä lyöty kun tämän näin, sen verran uskomattoman upea se on. Juha-rassu vielä joutui tekemään kovan työn valitessaan lahjansa, sillä näitä telineitä oli tehty kaksi erilaista, joista piti valita.
Dinoilla on ihanat ilmeet :-)
Viinipussiteline on täynnä yksityiskohtia, ja se on juuri sopivan kokoinen meidän pienemmille viinilaseillemme. Viinipussi laitetaan sisälle, ja sen kahva tulee etuosan reiästä ulos. Tämän telineen alaosassa on tilaa vaikka kylmäkalleille tai jääpalapusseille, jos tarjottavana on valkkaria. Ja vaikka näissä kuvissa ei pussia ole sisällä, niin kyllä tämä on ollut erittäin ahkerassa käytössä ;-D

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Miun uusi pipa

Nyt kun lumet on vihdoin pihalta sulaneet, ja toppapuvut voinut heittää säilöön on hyvä aika vihdoin esitellä maaliskuinen synttärilahjani :-D Elikkäs kyseessä on Seena's Tonen huovutettu uniikki päähine, mittatilaustyönä minulle tehty :-)
Huopahattu vampyyreille
Mies oli antanut ohjeeksi, että jotain vampyyreihin liittyvää, ja että lepakot on kivoja, muuten taiteilija oli saanut vapaat kädet. Hatussa on moniväriset rastahiukset, sivussa on veriset torahampaat, ja ylhäällä keikkuu huopapitsinen lepakko, joka on irrotettavissa. Täytyy sanoa, että yllätys oli suuri kun tämä paketista kuoriutui :-D
Aivan ihana päähine, ja ei taida olla ihme, että se herättää huomiota :-D
Sääli vain, että synttärini olivat sen verran myöhään, ettei tätä ehtinyt pitää kuin muutaman kerran. Hattua täytyy suojella kahdelta vesseliltä, sillä ne haluaisivat kovasti tällä leikkiä...

torstai 15. joulukuuta 2011

Herkkusuu

Tämän vuoden Tampereen käsityömessujen käynti jäikin kovin pikaiseksi, kun meillä oli perjantai-illasta vain muutama tunti aikaa piipahtaa siellä. Päätimmekin tehdä sinne sitten täsmäiskun, eli kiertää kivimessut kokonaan (mihin ei kauaa mennyt) ja sitten käydä vain dino- ja lohikäärmekeramiikkaa katsomassa. Edellisiltä messuiltahan on mukaan tarttunut sokerikippa ja saippuapullo.

Kivimessuilta ei oikein mitään löytynyt. SAR-Machinelta tuli tilattua pari työkalua, mutta niitäkään ei ole vielä kuulunut. Toivottavasti tilauslappu ei ole hukkunut mihinkään :-/

Ritva Tuomisen kojussa sitten vierähtikin pidempi aika lohikäärmeitä ja dinoja ihaillessa. Peili ei vieläkään mukaan tarttunut, eikä Juhan kovasti kuolaama viinipussiteline. Sen sijaan tämä upea herkkujen tarjoiluastia sai meiltä hyvän kodin :-)
Vaikea uskoa, että keksit ovat keramiikkaa eivätkä oikeita...
Sinisenä tätä emme saaneet, sillä se oli myyty pari tuntia aikaisemmin, mutta kauniit on värit tässäkin.
Jospa se peili vielä joskus löytyisi ;-D

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Kiviäkin kiinnostaa

Eli kuvapainotteinen kivipostaus tulossa :-D Längelmäen jalokivigalleria sulki lopullisesti ovensa viime kuussa, joten kiviä myytiin reiluin alennuksin. Ehdimme sinne tosin viime tinkaan, sillä yläkerran raakakivet oli juuri pakattu laatikoihin muihin myymälöihin vietäväksi, mutta onneksi pääsimme vielä niitä tonkimaan... Seuraavassa kuvia saaliista...

Näisten ensimmäisten kivien nimeäminenkin onkin helppo jostain syystä (vaikka en kyllä esim. mistään irai jasperista ole tätä ennen kuullutkaan)... ;-D  Sitä tosin en taaskaan tiedä, että ovatko luonnontilassa vaiko mahdollisesti värjäämällä parannettuja :-/ 












Viimeinen kuva esittää vuorikidettä (vanhalta nimeltään vuorikvartsi) vaikka nimilappua ei kuvassa näykään. Seuraavienkin kivien tunnistus onnistuu vielä vaivattomasti... Eli alkuun pyriittiä:
Sitten ISOJA ametistikimpaleita kaksin kappalein:
Ja labradoriittia:
Seuraavissa meinaakin sitten mennä sormi suuhun... Tämä oli varmaankin jotain jonka nimenä oli piioksidi:
Oranssi on varmaan edellisten kivien perusteella kalsiittia, ja toinen on satavarmasti ametistia (kuuluu siis niihin harvoihin kiviin jotka mä tunnistan vaikka silmät kiinni ;-D):
Ja tässä on smaragdia sekä labradoriittia:
Ja näissä lopuissa on -öh- kiviä. Sodaliittia ja jotain muuta:
Lisää kiviä...
Obsidiaaniliuskan päällä on ruusukvartsia, ja onhan tässä jotain muitakin kiviä mukana:
Melkein valmiita kapusseja ;-D

Ja loppuun vielä yksittäisiä kiviä:

Phuh, siinäpä nuo painavat ostokset. Pitäisi kyllä oikeasti jaksaa selvittää nuo tuntemattomatkin kivet, mutta kun aika tuntuu loppuvan kesken ja ei vaan osaa. Tilasin kyllä joku aika sitten retkeilijän kivioppaan, pitäisi varmaan lukea se ajan kanssa, ja niin että kivet on esillä, josko määritys siten onnistuisi jotenkuten...