2017
maaliskuussa kävimme Jyväskylän rakennusmessuilla katsomassa tarjontaa. Pyrimme
käymään kaikkien talotoimittajien juttusilla, poislukien hirsi- ja
kivitalotoimittajat. Jätimme yhteystietomme kaikille esittelijöille, jotka ne
vain suostuivat vastaanottamaan. Kerroimme myös, että lähdemme heti liikkeelle,
kunhan vain löydämme sopivan paketin tyylillä jouluksi kotiin :-D (Oikeasti tuo
muuttopäivä on meille yhdentekevää, ei mitään väliä sillä mihin vuodenaikaan
tai viikonpäivään tai tähtien asentoon se osuu). Sunhousen esittelijä kertoi
meille kuitenkin menneensä meidän alustuksesta niin hämilleen, että hän sanoi
pari minuuttia miettivänsä, miten aloittaisi esittelynsä, ja käski sillä välin
meitä katsomaan heidän referenssikohteitaan näytöltä (joka tosin ei toiminut,
vaan näytti yhtä ja samaa kuvaa koko ajan :-D). Projektimme oli kuulemma
kiinnostava, mutta emme koskaan saaneet yhteydenottoa. Ihan hyvä, sillä heidän
kanssaan olisi pitänyt tehdä ensiksi toimenpidesopimus, ja vasta sitten olisimme
päässeet näkemään edes alustavia suunnitelmia. K-Raudan kummallakaan pisteellä
emme jostain syystä olleet kiinnostavia asiakkaita, toisen pisteen mies sentään
jutteli ympäripyöreitä kanssamme jonkin aikaa, kun muitakaan asiakkaita
ei juuri sillä hetkellä näkynyt. Kiiruna taloilla olisi ollut kiinnostavin elementtirakenne,
mutta heiltä ei valitettavasti saanut kuin yksikerroksisia taloja. Lapplin
osasto oli viimeisimpien joukossa jossa vierailimme, mutta yllättäin sieltä ei
myöskään otettu yhteyttä, vaikka kiinnostuneilta olivatkin vaikuttaneet.
Teri-talot olivat noita harvoja paikkoja, joihin emme omasta halusta jättäneet
yhteystietojamme. Ylimielisen oloinen
esittelijä kun ei suostunut edes kauppaamaan meille kuin runkopakettia ("Nykyään
kaikki ottavat vain elementit ja tekevät itse loput”). Älvsby-talot
karsiutuivat myös aika varhaisessa vaiheessa. Syinä olivat, että talo olisi
tullut muuttovalmiina mutta kuitenkin vain yläkertavarauksella, talossa olisi
patterilämmitys eikä pohjapiirustusten muokkauksetkaan olisi onnistuneet. Alueen esittelijä oli kyllä
todella mukava, ja jos talomme olisi pitänyt valita sen mukaan, olisi Älvsby
voittanut ehdottomasti.
 |
| Messusatoa... |
Järkevämmiltä ratkaisulta alkoi tuntumaan viittä vaille
valmis/sisustusalmis -paketti, jossa meille jäisi kaikki pintatyöt. Tässä kun
on muutakin elämää, joten runkopaketissa jäisi liikaa omaa hommaa. Avaimet
käteen -paketissa puolestaan joutuisi ottamaan sen riskin, että urakalla
laitetut listat irvistävät ja että vakiomallistosta valituissa lattialaatoissa on
hammastusta (kävimme monessa eri toimittajien talonäyttelyissä, ja kyllä Juha
jokaisen työn laadusta jotain kritisoitavaa löysi).
Meidän toiveina/vaatimuksina alkujaan oli, että
sisäänkäynti, keittiö ja makuuhuone olisivat tien puolella. Lisäksi emme
halunneet vessanpyttyä saunan yhteydessä olevaan pesuhuoneeseen. Yläkerrassa
olisi vain kaksi huonetta ja kylpyhuone/vessa, lopputilan ollessa avointa baari/oleskelutilaa,
jonne tulisi myös biljardipöytä. Maisemien puolesta parvekkeelle ei ollut mitään
tarvetta, ja tontista johtuen talon sivuilla olevat ulko-ovet eivät tulleet
kysymykseen. Takalle ei myöskään ollut tarvetta, sillä lämmitys pysyy samana
kuin ennenkin (puukattila ja tasokeräimet autotallissa). Lämmityksestä johtuen
teknisen tilan pitäisi olla suht lähellä autotallia. Pihan puolelle halusimme
ison terassin.
Kerrosala saisi olla lähellä tontin jäljellä olevaa rakennusoikeutta, sillä meillä
on suuret egot, jotka eivät pieneen tilaan mahdu :'-D. Ja kaksi koiraa. Ja paljon roinaa
huonekaluja. Ja tavarat tuppaavat
lisääntymään koko ajan, sen verran antiKonMareja olemme. Ennen messuille
menoa olimme koittaneet vähän katsoa eri toimittajien mallistoja netistä.
Yksikään pohjapiirros ei miellyttänyt suoraan, mutta Kastellin erään Valkama-talon
takaterassi ihastutti heti ulkonäöllään. Jopa niin paljon, että jokaiselta
talotoimittajalta kysyttiin pakettia, jossa olisi samannäköinen terassi.
Rakennusvalvonnasta tuli toive 1:1,5 kattokulmasta. Myöhempinä
vaatimuksina vastaava mestari ilmoitti, että anturan leveys pitää olla min 600
ja korkeus min 200 mm. Sokkelin pitää olla vähintään 1000 mm korkea. Tällaista perustusta ei suoraan ollut yhdelläkään toimittajalla, sillä valmistalot tehdään yleensä ilman erillistä anturaa, ja sokkelinkin korkeus on vain 900 mm (hinnoittelu on tuollaisella perustuksella). Hän myös ehdotti saunaan ikkunaa, keittiön ikkunaa isommaksi, sekä viemäröintiä myös vessoihin.
Deko-Talo
+ Myyjä kuunteli meitä tarkkaavaisesti, ja alustavassa pohjapiirroksessa yläkerrasta
löytyi jopa biljardi-pöytä, sekä tietysti kaksi tuolia eri puolilla huonetta
:-D
+ Ehdotti, että yläkerran sähkö- ja ilmastointityöt tehdään niin, että myöhemmin
on mahdollista jakaa aula kahdeksi makuuhuoneeksi.
- Tarjous ei sisältänyt lämmönlähdettä, väliovia eikä sisäportaita, eikä
urakkaraja soveltunut meille
Design-talo
+Ainoa myyjä, joka selvitti purku- ja pohjatöiden hinnan eräästä
Jyväskyläläisestä firmasta (ja vielä nopeasti)
- Pohjapiirrokset olivat huomautuksista huolimatta liian pienille taloille -
"Haluatteko paljon neliöitä, vai toimivan pohjapiirroksen?” (Haluamme molemmat)
- Myyjä ”hävisi” muutamaksi viikoksi kriittisimpään aikaan
Jetta-talo
+ Kaupattavan talon seinärakenne oli kiinnostava
+ Tarjous ja pohjapiirustus tulivat nopeasti
- Lupasi tehdä pohjatyöt viidellä tonnilla (+ alv).Siinä olisi tosin pitänyt
hääriä mukana (”naisilla on niin tarkka ja huolellinen ote, että ne kannattaa
aina laitaa tärylätkän käyttäjäksi”). Ööh ei minua kylläkään :'-D...
- Vanhanajan myyntimies, joka kertoi kärkevästi mielipiteensä muista toimittajista
- Ainoa paketti, jossa rakennustelineiden ja kattoturvatuotteiden hommaus olisi
kuulunut meille
Jukkatalo
+ Jostain syystä vaikutti heti "oikealta" paketilta
+ Selkeät esitteet, kuvastot ja hinnastot tarvikkeille
- Emme saaneet pohjapiirrosta emmekä tarkkaa pohjapinta-alaa nähtäväksi
yhdenkään tapaamisen yhteydessä
Kastelli
+ Valkama-talon terassi iski heti ulkonäöllään
+ Myyjän itseluottamus huokui jo ensimmäisestä tapaamiskerrasta lähtien (”Tottakai
te valitsette meidät”)
+ Yksityiskohtainen tarjous
+ Selkeät kuvastot tarvikkeille
+ Tarjoukseen kuuluvat neliöt olivat alusta asti selvillä
- Hinta ei ollut halvin
Muurametalot
- Ainoa yhteyttä ottanut, joiden talossa oli rossipohja
+ Maalämpö kuului talopaketin hintaan
+ Taloon olisi päässyt muuttamaan todella nopeasti
- Vähän mahdollisuuksia muokata pohjakuvaa
- Myyjä meilasi lupaamansa tarjouksen korotetusta huonekorkeudesta viikkoja
myöhässä, eikä ollut sen jälkeen enää missään yhteydessä meihin.
Sievitalo
+ Myyjä sai meidät innostumaan korotetusta huonekorkeudesta
+ Asiallinen myyjä, joka järjesti meille taloesittelyn lähelle
- Kun tarjoukseen lisättiin kohtia, hävisi sieltä aiemmin sovittuja asioita
- Yleisolemukseltaan epäselvin tarjous
Muiden karsiuduttua syystä tai toisesta meillä oli lopulta jäljellä Kastelli ja Jukka-talot.
Lopullisen ratkaisun teimme huhtikuun viimeisenä perjantai-iltana, kun useiden
pyyntöjen jälkeen vihdoin saimme Jukka-talolta sellaisen pohjapiirroksen, jossa
näkyi talon ulkomitat. Tällöin selvisi (Kastellin ystävällisen myyjän
avustamana), että Jukka-talojen kerrosalaan oli laskettu sellaisia asioita, joita siihen ei yleensä lasketa (kuten porrasaukon pinta-ala molemmissa kerroksissa). Heidän tarjoamansa talo oli
siis oikeasti pienempi neliöiltään kuin Kastellin. Tämä voi tuntua
pikkuasialta, mutta Juha oli alusta asti tehnyt jokaiselle myyjälle selväksi, että
jos meitä yritetään jotenkin vedättää, niin peli on siinä vaiheessa pelattu. Seuraavana
päivänä ajoimmekin Jyväskylään kirjoittamaan sopimuksen Tuomas Kataisen ja Kastellin kanssa =)