sunnuntai 19. elokuuta 2018

Talolla tapahtunutta

Kesä oli ilmojen puolesta erittäin hyvä lomailuun, ja todella huono raksailuun. Jotain pientä sentään talollakin on tapahtunut. Yläkerta (ja samalla koko talo) saatiin levytettyä loppuun. Yläkerrassa Juha onneksi huomasi, että sähköjen vetäjät olivat paikoitellen onnistuneet rikkomaan höyrynsulkumuovin. Sattuuhan sitä vahinkoja, mutta olisi ihan kiva, että ne paikattaisiin, tai että edes niistä kerrottaisiin... :( No, tarkistettiin sitten kaikki ne kohdat, missä johtoja varten oli tarvinnut porata koolauksiin reikiä, ja paikattiin muoviin tulleet reiät.

Seniorikoira Luca joutui kesällä kahteen leikkaukseen. On onneksi toipunut entistä ehommaksi :)

Talon viimeinen kipsilevy porrasaukossa on pian paikoillaan
Teknisessä tilassa havaittiin mitoitusongelma, kun Juha nosti keskuspölynimurin paikoilleen. Se ja ilmanvaihtokone pitäisi olla kuvien mukaan päällekkäin, mutta tilaa ei ollutkaan riittävästi. Asiaa selviteltiin ja imuria siirettiin alaspäin, jotta kojeet tulevat mahtumaan päällekkäin.
Mitoitusongelma
Heinäkuun alussa meillä oli betonin kosteusmittaus. Tämä ei kuulunut mukaan talopakettiin, vaan se tilattiin itse Etelä-Pohjanmaan Tiiveysmittaukselta. Näytteet otettiin poraamalla kahdesta eri paikasta ja kahdesta eri syvyydestä. Betoni oli kuivunut hyvin, ja kaikki tavoitearvot oli saavutettu. Mittaaja kuitenkin suositteli vielä lattialämpöjen käyttämistä päällä ennen kuin lattioita alettaisiin pinnoittaa. Tästä tuleekin hauska probleema, sillä lattialämmitystä ei saa päälle, ennen kuin Jäspi Ecowatti -sähkökattila on teknisessä tilassa, ja sähkökattilaa ei voi laittaa tekniseen tilaan ennen kuin se on laatoitettu. No, lattialämmöt odotuttavat vielä itseään, sillä kesä oli turhan kuuma teknisen tilan laatoittamiseen, ja tarvittavat laatatkin on säilötty niin, ettei niitä ihan helposti saa käyttöön.
Juhan synttärijuhlatarjoilu niille, jotka paikalle uskaltautuivat kutsun puuttumisesta huolimatta. Meillä juhlan kunniaksi tietty ykköset päällä
Tiiviltä tultiin säätämään aukeamattomat ikkunat ja paikkailemaan niissä olleita maalijälkiä. Yksi olohuoneen ikkunoista piti irrottaa ja asentaa uudelleen. Muutamassa ikkunassa näkyy vielä hammastusta, mutta jos haluamme, että ne säädetään Tiivin toimesta, niin asiasta pitää keskustella Kastellin kanssa ja heiltä saada lupa siihen.
Porin asuntomessuillakin tuli käytyä. Alue on lähellä kaupungille myytyä ja nyttemmin purettua lapsuudenkotiani
Lisäksi suunnitelmat muuttuivat kipsilevyjen saumauksen ja tasoituksen osalta. Vastaava mestari kun suositteli meille sisäkaton ruiskukittausta. Alakertaan kun ei tule lainkaan kattopaneeleja, vaan katto maalataan ja valaistus on tarkoitus laittaa katon suuntaisesti seiniltä keskelle huonetta. Tasoitettava alue on aika suuri, ja jos sitä itse alkaa tekemään, niin ei sitä valmiiksi yhdellä kertaa saa, ja sitten kaikki jatkoskohdat näkyvät... Alunperin Juha ajatteli kysyä tarjousta vain tuon olohuoneen ja ehkä eteisaulan katosta, mutta lopulta päädyttiin ottamaan kaikki tarvittavat katot ja tapetoitavat seinät. Ja sama yläkertaankin, minne oltiin jo valittu (turhan kallis) kattopaneeli :-D
Ikkunat taas peittoon
Tämän takia jouduttiin sitten taas vähän järjestelemään paikkoja... Jämsän maalaus ja kunnostus Oy kävi ensiksi tasottamassa kodinhoitohuoneen ja alakerran wc:n katot, jotta saimme siirrettyä keittiökamat makuuhuoneesta kodinhoitohuoneeseen ja täytettyä kumpaisenkin huoneen, saunan sekä pesuhuoneen raksakamoilla (ml. ne alussa puhutut teknisen tilan laatat), jotta muut huoneet olisivat tyhjät kittausta varten. Niin ja meille tuli myös vähän kiire saada kaikki törröttävät ruuvinkannat ruuvattua piiloon...
Alakerran kittausta
Yläkerta onkin jo valmis
JMJK suoritti kittauksen ja tasoituksen, ja meille jäi pinnan hionta sekä mahdollisten pienten jälkien kittaus. Meidän osuus oli melkoisen pieni, sen verran ammattitaidolla JMJK tuon hoiti :-)
Hionta on ilmeisen suttaavaa ja janottavaa hommaa
Yläkerta on jo pohjamaalattu
Ja alakertakin melkein kokonaan hiottu. Onneksi työmies selvästi tykkää hommasta :-D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti