torstai 24. marraskuuta 2016

Käsilaukku

En tosiaan saanut laukkukurssilla aikaiseksi kuin tämän yhden tekeleen. Laukku on tehty kiiltävästä, tummanruskeasta  nahasta. Kaavat on piirretty omasta päästä, tosin minä otin mallia kuvista ja Ivin mallikappalelaukuista.

Laukku alkaa muotoutumaan
Laukun sisällä on kaksi käsinommeltua korttipaikkaa, vetoketjuja en yllättäen tähän laittanut :'-D Itse asiassa kuvassa näkyvä etuosan sauma on ainoa, jonka uskaltauduin teollisuusompelukoneella päräyttämään. Ärhäkkäitä vehkeitä. Magneettilukko ja solkihärpäkkeet ovat kullanväristä metallia. Myös kassin sisäosa on samaa ruskeaa nahkaa, sillä ei meillä ollut mukana vuorikangasta eikä oikeastaan hajuakaan siitä, miten sisävuori edes ommellaan.
Sivukaistaleiden kiinnitystä
Koskapa laukku ommeltiin käsin, piti nauhaa varten saada nahkaan reiät. Reikäpihdeillähän se onnistuu, siis mikäli olisi tarpeeksi näppivoimaa. Jo alkuun huomasin, että kolmenkertaisen nahan rei'ittäminen ei tule onnistumaan, joten rei'itin sivukaistaleen erikseen ja sen reikien paikan mukaan kaksinkertaisen nahan. Usko meinasi siltikin loppua kesken, sillä vaikka käytin koko painoani pihtejä vasten, ei reikiä vain meinannut syntyä. Aikani taisteltuani ja eri pihtejä kokeiltuani tajuttiin Juhan kanssa yhtäkkiä, että koululta löytyi myös punaiset momenttipihdit. Eli pihdit, joiden käyttö vaati 70 % vähemmän voimaa kuin normaalipihtien. Ilmankos ne olivatkin olleet koko ajan jollain käytössä...
Reiät on vihdoin taisteltu
Laukun nyörityksen sain lopulta valmiiksi noin puolisen tuntia ennen kurssin loppumista. Ei tarvitse olla kovin tarkkasilmäinen huomatakseen, että laukun hihnat puuttuvat. No, ne puuttuvat yhä noin 4 kk kurssin loppumisen jälkeen :-D Olen sentään hankkinut niitä varten ruskeaa nahkaa (kun en kurssilla ollessa sitä tajunnut ostaa) ja omat momenttipihdit, eli kyllä ne vielä jossain vaiheessa valmistuvat. Toivottavasti.
Ihka aito ensimmäinen ikinä tekemäni laukku


Summary:
My first ever leather handbag. All handmade and handtooled except one seam. Straps are still missing, I hope to finish them someday.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti