No niin,
vaikken olekaan vielä blogannut saatikka edes valokuvannut kaikkia
esittelemisen arvoisia töitä viime vuodelta, ajattelin silti että nyt on hyvä
aika alkaa kertomaan meidän taloprojektista. Vanhan rintamamiestalon kunnostus
tuli aiheelliseksi viime vuoden keväänä, kun jo tiedossa olleiden ikkuna- ja
kattoremontin lisäksi kellarikerros
olisi pitänyt saattaa asuttavaan kuntoon. Kellarikerroksessa oli suuri riski
kosteusvauriolle, koska talon salaojitus oli pumpun perässä. Talo
sijaitsee "notkossa", eli viereiset naapuritontit ja jopa tie ovat
huomattavasti korkeammalla. Tuo tien korkeus on vuosien saatossa alkanut
harmittamaan, sillä tiellä kävelijät näkivät suoraan sisälle koko alakertaan
(mikäli siis kulkivat talolle päin tuijottaen sen sijaan, että olisivat
katsoneet eteensä. Ja noitahan riitti, välillä sohvalla istuessa teki mieli
morjestaa). Ja samalla olisi ollut
tarkoitus uusia muitakin tiloja uuteen uskoon.
Notkelmassa oleva talo Google Maps -näkymässä |
Kustannusarviokyselyjen
jälkeen alkoi olla sellainen tunne, että parempi olisi rakentaa kokonaan uusi
talo. Tuollaisessa kunnostuksessa puhutaan helposti kuusinumeroisista summista,
ja siitäkin huolimatta meillä olisi vieläkin se notkossa oleva 50-luvun talo salaojapumpulla.
Tontti on kuitenkin hyvällä paikalla, ja uusimmat kaavoitusalueet ovat
huomattavasti kauempana keskustasta. Päädyimme siis tekemään
pyhäinhäväistyksen, eli purkamaan vanhan rintamamiestalon uuden talon tieltä.
Koska
tontilla oli jo 2000-luvulla
rakennettu autotalli, sai uusi talo olla rakennusoikeuden perusteella
max 185 neliötä. Ympäristössä on lähinnä 1,5-kerroksisia rintamamiestaloja (ja
jokunen tiilitalo). Yksikerroksiset parakinnäköiset talot eivät minusta ole
kovin miellyttävän näköisiä, eikä tuollainen yksikerroksinen olisi kovin
järkevästi tontille sopinutkaan. Päädyimme siis siihen, että uusi talo olisi
1,5-kerroksinen, ilman kellaria, ja vanhasta poiketen ulko-ovi olisi kadun eikä
sisäpihan puolella (näin kaupustelijoilla ja muilla ulkopuolisilla ei olisi
enää mitään asiaa pihan puolelle). Näillä tiedoilla ja tonttikartalla
varustautuneena lähdimme Jyväskylän rakennusmessuille etsimään talotoimittajaa.
Tonttikartta |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti