Tämän vuoden kurssitkin on käynnistyneet, ainakin Juhan osalta. Tämä oli kolmas vuosi kun Juha kävi Kurikassa Tainan pajalla opiskelemassa kaiverrusta viikonloppukurssilla. Opettajana toimi Suomen kärkikaivertajiin kuuluva Pentti Nieminen ja muut kurssilaiset olivat lähinnä kultaseppiä taikka muuten ammattilaisia, joten hyvään seuraan se on päässyt :-)
|
Mikroskooppi ja kaiverruskuula. Taustalla tietysti viinilasi :-D |
Ekana vuonna harjoiteltiin kirjaimia ja toisena vuotena kuparin upotusta teräkseen, intarsia kai lienee virallinen termi tälle. Eli aluksi kovempaan materiaaliin kaiverretaan lohenpyrstöura ja uraan taotaan pehmeä metallilanka. Tursuava ylimääräinen metallilanka poistetaan kaivertimella.
|
Kupariupotuksia teräksessä, viimevuoden harjoituksia |
Tänä vuonna aiheena oli bulino. Tässä ideana on tehdä ohuen ohuita viivoja ja pisteitä vieri viereen. Mitä enemmän pisteitä tai viivoja laittaa halutulle alueelle sitä tummemmaksi se tulee.
|
Ensimmäisiä harjoitelmia. Pieni pallo. |
Pieni pallo, 6 mm halkaisijaltaan, oli ensimmäinen mitä bulinokaiverruksessa tehtiin. Seuraavaksi laatikko joka on Juhan mielestä epäonnistunut. Kolmantena työnä oli osmankäämi joka on noin 20 mm korkea. Näitä ei tosiaan ole värjätty mitenkään, vaan valon heijastuminen tietystä kulmasta saa kuviot näyttämään tummilta.
|
Kaiverrusharjoituksia |
|
Lähikuva papinkullista (kasvin satakuntalainen nimitys) |
Harjoittelun jälkeen alettiin tosihommiin, ja rohkeasti tekemään sorsalintua. Tirppa on kooltaan n. 35 x 30 mm.
|
Esimerkkikuva josta lähdettiin liikkeelle |
Kuvassa näkyy alkuvaiheen lipsu, jota ei ole lähdetty peittelemään.
|
Kuvakulmasta riippuu, kuinka tummalta kuvio näyttää |
Sorsaan on käytetty noin 8 tuntia, joten mitään nopeaa hommaa tämä ei ole.
|
Kaiverrettu sorsa |
Juha kokeili vielä viimeiseksi kaivertamista valkoiseen muovilevyyn. Tässä tekniikka on vähän erilainen, eli silmä on tehty kokonaan pienistä pisteistä, ja värjätty mustalla. Silmän koko ilman kulmakarvaa on 7 x 4 mm. Kokonaisuudessaan kuva on 11 x 7 mm, eli se näkyy valokuvassa huomattavasti suurennettuna. Työ on vielä pahasti kesken...
Juha tuli intoa puhkuen kurssilta takaisin, eli tällä kertaa tuskin vierähtää vuosi, ennen kuin se taas kaivertimiin tarttuu :) Itse asiassa se jo tilasi sellaisen härpäkkeen, jolla saadaan kaivertimiin hiottua oikea kulma, joten eiköhän sitä pian taas pääse esittelemään uusia tuotoksia...
Summary:
Couple of weeks ago Juha went to Kurikka for a hand engraving weekend class. Last year he was practicing metal inlay and this year bulino engraving. The practice plates are made of steel - except the last one which is white acrylic polymer called Corian. It was really hard to photograph these since the look of engravings depends on shooting angle. Anyways, I'm really impressed with his work :-)