keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Oranssia juhlaan

Viime lauantaina olimme Juhan serkun valmistujaisissa. Pukukoodiksi oli kutsuun laitettu "keväisen juhlava", joka myöhemmin tarkentui vielä "eloisan riemukkaaksi". Minun ei pitänyt silti hommata muuta uutta kuin ehkä korkeintaan mustat kengät. Niinhän siinä kuitenkin kävi, että kaupoista tarttui mukaan ensin uusi mekko sekä lopulta oranssit kengät kun ei sopivia mustiakaan löytynyt :-D Seuraavaksi piti sitten tekaista sopivat korut, jotta asussani olisi ollut jotain muutakin oranssia kuin vain kengät.

Olisipa kerrankin kiva sanoa, että nämä valmistuivat hyvissä ajoin mutta totuttuun tapaan valmista oli vasta juhlapäivän aamuna... :-/

Kenkien väritykseen sopivat korut
Varastoista sattui löytymään sopivan värisiä noin 8 ja 3 mm karneolihelmiä. Noissa pienemmissä oli vain se vika, että suurimmasta osasta ei mahtunut edes neula läpi eikä siimakaan kahteen kertaan, joten niistä ei saanut tehtyä kuin hyvin simppelit korvakorut. Korvakoruissa on myös Swarovskin biconeja ja tsekkiläisiä siemenhelmiä. Rannekorussa on lisäksi värjättyjä akaattihelmiä ja kullattu lukko.
 
Teekkarihengen mukaisesti juhlissa pääasiassa oli juomalaulut ja juominen eikä niinkään syöminen, vaikka hyvää ruokaakin kyllä tarjolla oli.
Korut ja kengät selvisivät ehjinä pippaloista. Ja vaikka illan aikana tuli vähän nostalgiset kaipuut omiin opiskeluaikoihin, niin kyllä ne viimeistään sunnuntaiaamuna karisivat pois :-D

Summary:
Last Saturday we were at Juha's cousin's MSc graduation party. I wasn't planning on buying new clothes but I'm not too surprised that I did. What surprises me though is the color of my new shoes :-D Clearly I had no choice but to make some matching orange jewelry too...

The bracelet is made of 8 mm carnelian beads, 6 mm (dyed) agate beads, 5 mm Swarovski copper bicones and Czech seed beads. The earrings aren't really my type but the 3 mm carnelian beads had so small holes that I couldn't think of any other design to use them.
We had a really good time at the party - there was definetely more singing and drinking than eating, but and we really enjoyed it :-D

3 kommenttia:

  1. Upeat korut, mutta mistä löysit nuo ihanan väriset kengät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ostettu Tampereelta Kenkärevosta http://www.kenkarepo.fi/naiset/sandaalit
      Popot on siis Ten Pointsin, ja jos netistä jostain tilaa, niin ainakin minulle sopi paremmin yhtä kokoa pienempi kuin normaalisti :-)

      Poista