sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Ensimmäinen hierretty sormus

Kurikassa tuli harjoiteltua myös ensimmäistä kertaa kivien istutusta hiertämällä. Tämä ei selvästikään ole minun lajini, sain kolmesta kivestä yhden pysymään (ehkä) ja onnistuin vahingossa irrottamaan yhden Tainankin malliksi istuttaman. Jätän siis tämän suosiolla Juhalle, joka totuttuun tapaan ei suostunut aloittamaan mistään helposta: sormusrunkoon tuli 12 kpl 3,1-3,2 mm viistehiottuja kiviä. Nämä olivat tietty liian isoja sormukseen (joka on 15 mm halkaisijaltaan), sillä sormuksen ulkopinta on kahteen suuntaan kaareva (vieläpä aika voimakkaasti), joten kiven reunusta on mahdotonta saada yhtä syvälle joka puolelta.

Juha työn touhussa
Lisähauskuutta työhön teki se, että yhdessä vaiheessa kaksi kivistä lennähti hukkaan, ja vain toinen löytyi. Toista kiveä etsittiin lankkulattialta kontaten, rikkalapion ja -harjan sekä lopuksi vielä sukkahousuniksin vertaisesti imurinkin avulla. Ei auttanut, kivi pysyi hukassa. Samankokoisia, hitusen yli 3 mm kiviä meillä ei tietty ollut kuin punaisena, ja isommat kivet eivät runkoon olisi mahtuneet. Onneksi Juhan siirtäessä työpisteen valoa paljastui, että se toinen kivi olikin tippunut ristikantaruuvin ristikkoon, eli se oli sittenkin ollut koko ajan 5 cm päässä sormuksesta :-D Noh, löytyi sieltä lattialta kontatessa pari 3 mm liilaa kiveä, että ei tämä puolentunnin etsintäoperaatio ihan hukkaan mennyt...
Valmis sormus
Sormuksessa on siis 6 kpl vaaleamman sinisiä ja 6 kpl tummemman sinisiä kiviä. Hopeisen rungon kaksi rinkulaa on prässätty paikoilleen, eli ne pysyvät paikoillaan ilman juotoksia.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kruunuja

Kruunuistutuksen harjoitteluun menikin sitten Tainan kurssilla ehdottomasti eniten aikaa. Homma aloitettiin tekemällä levystä kuppi, jonka sahailuun, viilaamiseen ja juottamiseen kului monen monituista tuntia.
Tästä se lähtee...
Kynsien sahaamisen jälkeen kupista kiinnipitäminen viilaamisen aikana alkoi vähän ajan kuluttua olemaan yhtä tuskaa. Koitin tunkea kruunun sisään paperia, mutta ei se paljoa auttanut :-)
Kruunu alkaa muodostumaan. Paperi on tungettu kruunun sisään ihan vaan arkojen sormenpäiden suojelemiseksi

Juhan kruunun alaosan viilaukset alkavat olemaan kohdillaan
Välissä väännettiin ja viilattiin riipuslenkkejäkin
Valmis kruunuistukka juotettiin pyöreeseen, koveraan levyyn, joka samalla toimii peilinä suurentaen kiven. Levystä muotoiltu riipuslenkki on kiinni putkesta tehdyllä saranalla, jonka valmistukseen meni myös yllättävän kauan aikaa, lähinnä pienistä parimillisistä osista johtuen.
Juhan tekemä valmis riipus

Yhteiskuva riipuksista
Tässä vielä yhteiskuva kurssilla tehdyistä riipuksista, joissa kaikissa on/tulee olemaan 8 mm cz-kivet. Vasemmalla ylhäällä on minun vieläkin keskeneräinen 7-kyntinen, oikealla ylhäällä on Juhan keskeneräinen 8-kyntinen ja etualalla Juhan valmis 6-kyntinen istutus. Juha-pentele siis ehti tekemään melkein kaksi valmista riipusta siinä vaiheessa kun mä sain aikaan yhden melkein valmiin :-D