Viime viikonloppuna oli valukurssi, ja vahamallit tuli hyvissä ajoin valmiiksi. Perjantai-illan viimeiset tunnit siis riittivät vallan mainiosti viimehetken juttuihin kuten sen tajuamiseen että tarvitsin sittenkin lisää mallipalikoita ja reikien poraamiseen valmiisiin juttuihin, joten lauantaina ei tarvinnut nousta aikaisemmin noita vääntämään :-D
|
Vahamallien juottamista valupuuhun |
Meillä (tai minulla ;-) oli sen verran noita palasia, että niistä sai melkein yhden puun täyteen. Tämä tuntui eräitä ärsyttävän, vaikka hyvin muidenkin työt saatiin valettua.
|
Valupuu odottaa kipsiä |
Valut onnistuivat ihan ookoo, mitä nyt valmiiksi sovitetut palat eivät enää toisiinsa sovikkaan, joten hiomista ja viimeistelyä vielä riittää. Avokin tekemät pari sormusta ikävä kyllä katosivat alipainevalussa mystisesti jälkiä jättämättä, ja lepän kävyistä ei myöskään tullut mitään säilyttämisen arvoista. Kaikki muut alipainevalun tuotokset ovat vielä hyvin tummia ja keskeneräisiä, joten niistä ei vielä kuvaa tule. Sen sijaan hiekkavalun ainoa yritelmä on jo melkein käyttökelpoinen. Hiekkavalussakin tosin oli ongelmia, muottiin kun ei löytynyt sopivia ruuveja pitämään sitä paikoillaan, joten tietystikin puoliskot eivät sitten olleet täysin kohdakkain :-( Ankaran viilailun jälkeen esine nyt kuitenkin alkaa olemaan sitä mitä pitäisikin...
|
Ope kaataa hopeaa hiekkavalumuottiin |
|
Vielä höyryävä avattu muotti |
Öljyhiekan haju oli todella karsea. Mulle ei tullut mieleenkään, että hiekka todellakin palaa jonkin aikaa liekillä, ja että se haisee pahalle :-/ Mun muottini on suhteettoman suuri, mutta kun muita muotteja ei enää ollut jäljellä niin siihen piti tyytyä. Niin ja sitten selitystä. Tällä ei ole voitettu piirimestaruutta, ei kaadettu elämän ensimmäistä saalista, eikä siihen liity mitään tunnearvoa. En edes tiedä mistä sisko sen alkujaan on saanut. Se on vain luoti. Hopeinen luoti. Tarkoitettu ihmissusien tappamiseen, tietty ;-D
|
Malli ja hiekkavalettu hopeinen luoti |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti