sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Hämppi

Muutama viikko sitten starttasi työväenopiston lasikurssi: lasinsulatusta ja mosaiikkia. Ennen kurssin alkua sai jo päivittäin jännittää, että pidetäänkö kurssi vai ei kun ei tuntunut olevan tarpeeksi kiinnostuneita :-o. Mäkin ilmoitusluontoisesti kerroin jo avokillekin että se alkaa sitten seuraavaksi harrastamaan lasinsulatusta ja ilmoitin sen mukaan... :-D Onneksi se auttoi ja saatiin 7 kokoon mikä riitti kurssin pitoon. Viime viikolla oli opiston syyslomaviikko eikä kurssia järjestetty. Kaksi kertaa siellä on siis tullut oltua, ja olen tähän mennessä saanut aikaiseksi peräti yhden lautasen ja yhden korun josta on nyt kuva. Tästä riipuksesta ei *ihan* tullut sellaista kuin ajatuksissa oli mielessä, ja nyt en tiedä lainkaan mitä tällä tehdä.
Lasinsulatushämähäkkiriipus


Riipuksessa on käytetty "dichroic paper"ia, eli paperista on kuvioleikkurilla leikattu hämähäkkejä, jotka on sulatettu kahden lasin väliin. Ei siinä mitään, mutta alkujaan kuvittelin että hämpeistä olisi tullut monivärisiä. Ankaran surffauksen jälkeen selvisi, että ostamastani paperista olisi pitänyt tulla *kuparin* värisiä hämyreitä. Nää mun hämpit on kuitenkin hyvin patinoituneita kupareita eli lähinnä vihreitä... No, ennen kurssia tuli jo keksittyä että siellähän saa näppärästi tehtyä tän vuoden joululahjat, joten etukäteispahoittelut jo nyt jos hämppi jostain paketista parin kuukauden päästä löytyy ;-D

Viikonloppuna tuli myös haettua vanha perheenjäsen takaisin kotiin, eli pikkuinen  (8-9-v) viljakäärme Waagner palasi mulle kolmen vuoden jälkeen äitin luota, jossa sen piti olla hoidossa  *khröm* vuoden verran ;-D

Waagner tahtoo lisää safkaa
Alkujaan pikkuiseksi jäänyt Waagener tosin koki saman kohtalon äitin luona kuin mun kasvinikin, eli viihtyi paremmin kuin koskaan ja onnistui kasvamaan siellä mittaa :-o Nykyjään Waagner on jo potra poika, ja tapailisi mielellään puutteessa olevia viljakäärmeneitoja.... ;-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti