lauantai 25. kesäkuuta 2016

Alipainevalua

Kesän perinteinen kurssiviikko on vietetty, ja tänäkin vuonna olimme Kurikassa Tainan pajalla. Siellä oli mahdollista tänä vuonna tehdä valuja, mikä oli kivaa, sillä Jämsän työväenopiston kurssisuunnitelmaan ne eivät ole jostain syystä moneen vuoteen enää mahtuneet. Sääli vain, että mukaan ottamani lepän kävyt olivat jo liian aukinaisia (nehän oli kerätty silmällä pitäen työväenopiston kurssia jota ei järjestettykään) eikä niitä enää kannattanut valaa.

Jotain sentään saimme aikaan... Vahamuottien teosta minulla ei näemmä ole ainuttakaan kuvaa, mutta tällä kertaa meillä oli valmiit esineet, joista tehtiin silikonimuotti johon vaha pursotettiin.

Valupuu ennen valua...
...ja sen jälkeen
Meidän osaset irtinapsaistuina
Tainalla oli upea lohikäärmeenpääsormus, jonka saimme kopioida. Puussa oli sekä irtopäitä että kaksi valmista sormusta, joiden valaminen ei olisi pitänyt onnistua, eli niiden olisi pitänyt jäädä vajaiksi. Näin meitä ainakin varoiteltiin :-D. Juha halusi kuitenkin kokeilla mitä tapahtuu, ja hyvinhän sormukset onnistuivat.
Puhdistetut irtopäälohikäärmeet
Valmiit sormukset. Lohikäärmeenpäät ja puolangan punosta.
Tämän lisäksi minulla oli mukana simpukan kuori, josta myös tehtiin valumuotti. Puussa oli alkujaan 7 kuorta, mutta valun jälkeen yhden kohdalla puussa oli vain aukko osoittamassa paikkaa missä se oli ollut.
Simpukoita. Valkoinen on alkuperäinen josta tehtiin muotti.
Nyt kun vielä keksisi näille jotain käyttöä :-D

Summary:
A few weeks ago we were once again in our yearly traditional silver jewelry making class in Kurikka, Finland. This time we were able to try some lost-wax casting. Our instructor had a dragon head ring which we were allowed to copy. I also had a seashell with me. Our pieces came out perfect - even the dragon rings were completely cast. I only wish I could now figure out what to do with all these shells... ;)