Sain synttärilahjaksi 5 päivän lomamatkan Budapestiin pääsiäisen tienoilla - loistavalla matkaseuralla tietty. Ilma olisi minun puolestani saanut olla lämpimämpikin, varsinkin kun pari viikkoa ennen matkaa vielä luvattiin +24 asteisia päiviä, mutta toisaalta koko reissussa ei sitten satanutkaan kuin muutaman pisaran verran :-)
Lentokentältä pääsi helposti keskustaan bussi - metroyhdistelmällä. Eksoottista oli se, että lipuntarkistuspisteet olivatkin ihan manuaalisia eikä automaattisia, eli lippua piti aina näyttää ihan elävälle tarkastajalle.
|
Ensimmäinen kahvila. Minun teeni ei valitettavasti kuvassa näy. |
Tonavakin tuli taas pitkästä aikaa nähtyä, viime kerrasta olikin jo 4 vuotta, ja silloin oltiin käväisemässä Itävallassa aamiaisella.
|
Turisti poseeraa Tonavan rannalla. |
Käveltyä tuli paljon, vaikka meillä oli matkailijaliput, joilla olisi päässyt kaikkiin julkisen liikenteen välineisiin keskustan alueella. Metroa sentään jonkun verran käytettiin.
|
Matkalle Tonava-kuvan vastarannalla näkyvälle Gellértinvuoren Vapaudenpatsaalle. |
|
Portaita oli - paljon - ja me vasta aloitettu kiipeäminen |
Noista varsinaisista nähtävyyksistä ei paljoa tullut otettua kuvia, osittain siksi etten oikein ollut sinut kamerani kanssa, ja yleensä ne oli turhittu vielä graffitein. Hotellimme oli Pestin puolella, mutta taidettin käydä joka päivä kävelyllä Budassa. Luulin ottaneeni tällä kertaa mukavat kengät jalkaani, mutta niin vain kävi, että jouduin perinteisesti ostamaan uudet tossut...
|
Linnavuoreenkin olisi päässyt vaunulla, mutta jono oli niin pitkä, että päätettiin - taas kerran - kiivetä portaita pitkin |
|
Parlamenttirakennus |
|
Bussi kiitää keskellä Tonavaa :-D |
Käytiin me yhdessä museossakin, eli Andrássy út -kadun varrella sijaitsevassa House of Terror -museossa. Se on omistettu toisen maailmansodan aikaisille tapahtumille, kun Unkari ensin joutui kärsimään saksalaisten natsismista, ja sen jälkeen Neuvostoliiton kommunismista. Karu näyttely kaiken kaikkiaan, jossa olisi saanut viettyä vaikka koko päivän.
|
Muistomerkki Arrow Cross -puolueen surmaamien juutalaisten kunniaksi |
|
Ainoa kuva jonka Terror-museossa sai ottaa |
Vuokrasimme myös auton, kun ei enää jaksettu kävellä. Tästä tosin jäi vähän ärsyyntyneet fiilikset, sillä vuokraaja oli ainoa, joka petkutti vaihtorahassa. Juhan mukaan se antoi väärin meitä ennen asioineillekin. Tosin summa oli vain 400 forinttia, eli vähän päälle 1 €. No, kaipa se sitten oli automaattinen palvelumaksu...
|
Auton kyydissä |
|
Kaksipaikkainen urheiluauto |
Tällä polkuautolla tuli tutustuttua Margitinsaareen. Polkimet on molemmilla puolilla, mutta Juha hoiti ohjaamisen, eli kierrettiin ties mitä ihmeen kääntöpaikkoja, johon en olisi ikinä itse mennyt. Vajaa tunti tuolla poljettiin, ja hiki tuli :-D
Syötyä tuli hyvin, sillä hintataso oli erittäin edullinen ja ruuat paria poikkeusta lukuunottamatta herkullisia. Ja täytyihän noiden portaiden kapuaminen jotenkin kompensoida ;-)
|
Kakkua, valkoviiniä ja valkosuklaakaakaota :-P |
|
Kerrankin valitsin oikein, eli herkullinen ja kevyt(?) grillijuustosalaattini vs Juhan säälittävä voileipä :-D |
|
Kahvia ja chilikaakaota |
|
Illallisella matkan kalleimmassa ravintolassa |
Paljon tuonne jäi vielä nähtävää, eli pitänee vielä joskus palata uudestaan. Jos ei muuta niin ostamaan lisää Tokaj-viinejä ja palinkaa, kun tällä kertaa laukkuihin olisi mahtunut enemmänkin, kun emme ehtineetkään lentokentän tax free -myymälään. Ensi kerralla tiedetään sitten, että jos taulussa lukee "last call" tarkoittaa se oikeasti sitä, että ei ole vielä mikään kiire jonottamaan 40 minuuttia sitä, että Ryanairin kone edes saapuu Budapestiin...