maanantai 31. maaliskuuta 2014

Turkoosia

Jos kynnet ovat jo kesäiset ja turkoosin väriset, niin pitäähän niihin saada mätsäävät korut, vaikka takatalvi kuinka yrittäisi puskea päälle :-)

Hopeiset korvanapit turkooseilla
Olen ostanut nämä kapussit vuosia sitten. Niiden pitäisi olla "stabilized" turkoosia, eli ne on pinnoitettu hartsilla, jotta siitä tulisi kestävämpää. Näiden ei siis pitäisi olla mitään värjättyä kiveä kuten magnesiittia. Jokainen kapussi oli hieman eri kokoinen ja värierojakin niistä löytyi. Aluksi tarkoituksenani oli laittaa rannekoruun 5 kapussia, mutta kun tila alkoi käydä ahtaaksi, niin päätinkin tehdä lisäksi korvikset.
Rannekoru turkooseilla

Ja mätsää hyvin kynsiini :-)

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kulmikas sormus

Tämä sormus on ollut puolivalmiina jo viime kesästä lähtien. Sain vihdoin itseäni niskasta kiinni, ja tehtyä sen loppuun. Kivi on joskus ostettu zirkonina, siis oikeana luonnosta löytyvänä kivenä eikä minään teollisesti valmistettuna. Noh, kivessä on sulkeumien lisäksi pieniä kupliakin, joten voihan se olla lasiakin. Nätin sininen väri ja kiilto siinä kuitenkin on :-)

Sininen zirkonisormus



Sormuksen runko on neliskulmainen, joten se ei pääse pyörimään sormessa :-)

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Mustaa ja kultaa

Viime lauantaina olimme häissä, ja täytyihän sinne nyt sopiva korukin saada. Koskapa kenkävalikoimani on kovin mustapainotteinen ja rakennekynsissä sattui olemaan kultaa, oli korun väri helppo valita :-)
Helmikaulakoru


Y-kaulakoru on tehty 4 mm mustista Swarovskin biconeista ja kullanvärisistä tsekkiläisistä siemenhelmistä. Minulla sattui olemaan yhdestä kullatusta riimulukosta jäljellä vain se rinkulapuoli, joten tein helmistä siihen sopivan salvan.
Korvikset samaan sarjaan
Ja pitihän tähän korviksetkin saada :-) Minulla olisi kyllä ollut kullattuja koukkujakin, mutta koska en muistaakseni ole sellaisia ikinä itse käyttänyt, niin laitoin noihin nikkeliallergisena varmuuden vuoksi hopeiset koukut. Näihin oli tarkoitus alkujaan laittaa vielä kolmaskin rinkula, mutta biconit loppuivat kesken. Nämä koruthan valmistuivat - jälleen kerran - hyvissä ajoin (eli jo edellisenä iltana), eli ei siinä enää nettikaupoille ehtinyt :-D

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Kapusseja

Juha on käynyt säännöllisesti viikottain hiomassa kiviä työväenopistolla, ja onhan se jotain saanut aikaiseksikin :-)
Itsehiottuja kapusseja, kooltaan noin 2-3 cm

Vasemman puoleinen tuo mieleens sinihomejuuston :-P
Meidän kivituntemuksella kaikki kivet voidaan jakaa kahteen luokkaan: pihakiviin (jotka siis on löytyneet omasta pihasta tai ehkäpä lenkkipolulta) ja muihin (eli messuilta/netistä ostettuihin murikoihin). Näistä viisi ensimmäistä taitavat kuulua kategoriaan "pihakivet" ja kaksi viimeistä "muihin".
Yhteiskuva

Vaikka kivien hionta ja kiillotus on tunnetusti aikaa vievää touhua, niin näiden jalostuminen koruiksi asti vasta kestääkin :-D

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Kuutioita

Seuraavia rannekoruja yhdistää yksi tekijä, eli kuutiot. Kuutioita tulee aina jostain syystä ostettua, mutta sitten ne jäävät laatikoiden pohjalle lojumaan, kun en osaakaan käyttää niitä mihinkään. Nyt päätin ryhdistäytyä, ja tuloksena oli peräti kolme rannekorua.
Rannekoru spinellikuutioista ja kullatuista osista
Ensimmäisessä korussa on välkkyviä noin 7 mm kokoisia spinellikuutioita ja Swarovskin kullatut välilinkit. Lukko-osa on myös kullattu.
Spinellikuutioita ja mv-helmiä
Toisessa korussa on samaisia spinellikuutioita sekä makeanveden helmiä. Välihelmet ja lukko ovat kullatut.
Balin hopeakuutioita ja jasperia
Viimeisessä rannekorussa on balilaisia hopeakuutioita ja spacereita. Rondellin muotoisten kivihelmien kauppanimi oli Blue Dalmatian jasper, sitä en tiedä onko kyseessä värjätty vai luonnollinen kivi. Kauniin hennon sinisiä kuitenkin ovat. Välihelmet ja lukko ovat hopeaa.